Torakkaa voissa

Heipä hei vaan uskolliset lukijat!

Viime maanantaina, vai olikohan se sunnuntain vastaisena yönä, tapahtui kummia. Saattoi olla jopa kyseessä toissa tiistai. Pitäisi varmistaa kotikaktukselta miten asia on. Vai onko laisinkaan? Istuin aivan rauhassa meditoimassa olohuoneen matolla kun tunsin oudon tunteen, että minua tarkkaillaan. Onko teillä koskaan sellaista? Tutkailin sisimpääni kaukoputkella ja sinapilla valaen ja tunne ei poistunut lainkaan. Ajattelin, että ehkä minusta on tulossa kirjastontäti. Voisin kuvitella, että se tuntuu vähän samalta. Tai sitten siihen liittyy enemmän pistelyä. Joskus olen meditoinut ja toivonut muuttuvani Harry Potteriksi, siinä huonosti onnistuen. Todennäköisempi olisi Simo Simsalabim!

Aikani tutkailtuani, tutkan sondi esissä, paljastui syy! Lattialistan alta minua tuijotti torakka! Shokeeraannuin ja leivoin paniikkipullan, eihän ollut mitään tarjottavaa. Hannes oli taksikuskin kanssa treffeillä Kelan takana, joten olin täysin vastuussa. Vastuu painaa kovasti ja tunsin olkapäiden menevän aivan lyttyyn. Torakan nimi oli Aulis, Aulis Berger. Kuulemma aatelissukua saksasta. Isänsä oli natsi, ehta natsi. Kuulemma ideologia oli Auliksellakin lähellä ulkoista selkärankaa.

Ajatukseni harhautui hetkeksi. Mietin, että mitähän Don Rosa olisi tehnyt tässä tilanteessa. Kenties tilannut kebabin. Vai olisiko passittanut Auliksen kauppaneuvoksien perässä normaalilyseoon. Tiedä häntä. Miksi muuten häntä tietää yleispäätään. Olen penin hännältä usein kysynyt, eikä se tiedä mitään. Kuulumisetkin on vaan tasaisen harmaata.

Kimpaannuin Auliksen vääräuskoisille mielipiteille ja pimeä puoli sai vallan kahvasta kiinni. Kaksin käsin ilman öljyä. Paistoin Auliksen pannussa. Oli hyvää. Suosittelen timjamin kanssa.

Johannes

Yksinäinen sentin kolikko

Olipa kerran sentin kolikko, nimeltä Jouni ”Jonde” Saviperä. Jonde tunsi olonsa kovin yksinäiseksi, kun edes Suomen valtio ei tahtonut sitä julkaista. Jonden mielessä kiiri pelipojan kuvaukset ja se samalla haaveili nastana olosta ilmoitustaululla. Se olisi vasta lupsakkaa, eli lutvarttia, olla möllöttää ja pistellä. Unelmien elämää. Mutta ehkäpä siinä voisi olla hieman liikaa majoneesia.

Tuli syksy, voimalla. Vaahterat muuttivat Kanadaan vaahterasiirapin ja luonnonrikkauksien perässä. Jonde oli edelleen apaattinen mutta kiitti onneaan, ettei hepatiittinen. Hänen ystävällään Hepa Tiittisellä oli todettu munuaisvarkaus. Oululainen yakuzakartelli oli myynyt Hepan munuaisen korvaukseksi katupölystä ja paketista Hookoon sinistä. On aikoihin eletty. Jonde mietti elämän tarkoitusta ja Hepaa. Hän päätti tehdä jotain ja lähteä Fuengirolaan ottamaan aurinkoa ja kuvailemaan tipejä. Muuttotipejä. Rasvat vaan pintaan ja käristymään. Räps räps.

Saavuttuaan kohteeseen Jonde koki ahaa-elämyksen. Sentin kolikot olivatkin Keski-Euroopassa käytössä ja Jonde löysi itsensä ja kommuuninsa. Jonde eli elämänsä fuengirolassa onnellisena vaihtorahaan asti. Ja tipit saivat tuta sen. Tarinan opetus siis on, että Fuengirolassa kaikkien on hyvä olla. Ja sentin kolikot pitäisi vapauttaa kaikkien käyttöön. Ilman reseptiä.

Jonttu

Ollako vai eikö olla, mitä vastaa banaanikärpänen?

Hipsistä!

Olen kuumeisesti miettinyt otsikon mukaista asiaa viime aikoina. Pienenä minulla oli ystävä banaanikärpänen, jonka nimi oli Bamse Von Knikkerpunkel. Se osasi ajaa yksisarvista, vasemmalla kaistalla ja ilman pipoa. Pipon kanssa lähinnä vaan oikealla kaistalla ja ilman jalkoja. Mummot ne kauhisteli, että mitä tästä tulee. Minua vain harmittaa, että en kerennyt kysynä Bamselta tuota otsikon kysymystä. Taikka, että miltä tuntuu olla Von Knikkerpunkel. Mihin sukunimi velvoittaa? Perunannostoon?

Ei ole helppoa! Mietipä sitä seuraavan kerran kun olet asioimassa Kelassa. Anssi Kelassa.

-Jonde

Traktorille morsian!

Olen saanut lukuisia, lukuisia, lukuisia yhteydenottoja desimaaleilla ja ilman. Monet kyselyistä, eli molemmista toinen, miltei siis kaikki, koskee edellistä kirjoitustani hankifrisbee-golfista ja paljon on haluttu lisätietoa John nimisestä traktorista. Ja kyllä, John on sinkku. Tästä yhteydenottotulvasta olen tehnyt johtopäätöksen, että asia kiinnostaa ihmisiä (ja yhtä nimetöntä Purtsi-nimistä taisteluoravaa, joka liputtaa rauhanaatteen puolesta) eli sille varmaan olisi paikkansa viihteen monialttarillakin. Olenkin kehitellyt uutta ohjelmaformaattia nimeltä ”Traktorille morsian” ja John itseasiassa lupautui mukaan leikkiin. Vaikka kyse ei tällä kertaa ollutkaan nurkkajussista. Kysyisinkin, että olisiko lukijakunnassa kiinnostuneita kyseiselle ohjelmalle? Lähtisitkö mukaan? Katsoisitko? Voisitko rakastaa traktoria? John itse kommentoi, että hänen mieluisassa kumppanissa pitää olla pakoputkea, mieluiten karstaista. En tiedä, että miten tämä kääntyy käytäntöön, mutta pitäkäähän mielessä.

Joudun jättää kirjoituksen lyhyeen, sillä taistelutilanne on edelleen päällä. Yritän avata sopimusneuvotteluyhteyden vastustajaan ja sopia maapähkinämääristä, millä käynnissä oleva hulluus saataisiin loppumaan! Toivottakaa minulle onnea, ihmiskunnan tulevaisuus on näistä päivistä kiinni. Klemmareilla. Tosin Hanneksen mielestä niitit olisi luotettavampia.

-Joppe

Taisteluoravalla vai ilman?!

Tämä on hyvää aikaa olla ihminen. Talvi, joulu ja holtiton glöginkäyttö saa ihmisen mielen latautumaan. En pidä rusinoista. Mutta olen lataillut kovastikin akkuja tuleviin koitoksiin. Yksi hyvä tapa ladata on tietysti sähkövirta, mutta minun roppani ei kestä kovin kauaa. Ja minusta tulee palaneen haju. Olenkin siirtynyt hieman miedompiin tapoihin kuten teen juontiin, kaktusten kasvun tarkkailemiseen ja tietysti alastomaan hanki-frisbee –golfiin. Eli ihan perusjuttuja. Toki minulla ei ole frisbeetä, eikä golfrataa, mutta mielikuvaharjoittelen usein muuten vaan juoksemalla vapautuneesti hangilla. Tämä talvi ollut haastava, lumi upottaa.

Eräänkin kerran kelteisilläni rintaan asti ojaan uponneena jumahdin paikkaan täysin. Kuvitteellinen frisbeeni lensi ojan yli traktorin keulasta kimmoten suoraan valtatieltä ohi kuusamoon, mutta en ihan pysynyt perässä loppuun asti. Frisbeen nimi oli Samuli. Traktorin nimi oli John. Kuitenkin ojassa jumissa ollessani ajattelin, miten kaktukset selviää jos jään paikkaan pidemmäksikin aikaa, kun hangesta esiin putkahti maahinen, joka poltti piippua. Olin vähän ihmeissäni, että hourinko täysin – kuka nyt enää polttaa piippua. Maahinen, joka esittäytyi Mauriksi, vaikutti muutenkin oudolta ja oikeaan päin kääntyneeltä. Juppimaahinen. Maahinen kuitenkin osottautui seuramieheksi ja auttoi minut lopulta ojasta ylös. Silloin en tajunnut asiaa vielä, teko olikin harkittu harhautus. Nyt maahinen yrittää väkivalloin vallata koko pihapiirini. En aio luovuttaa suosiolla, vaan taistelen viimeiseen tomaattisinkoon asti.

Onko teillä jotain hyvää asetta maahisia vastaan? Olen jo yrittänyt käyttää pilliä, sinapilla ja ilman. Myös eläimet eivät auta asiaa, yritin kouluttaa taisteluoravaa, mutta se oli liian addiktoitunut pähkinöihin ja halkesi. Eli mikä auttaa maahisinvaasioon? Apu ja ideat ovat tervetulleita. Apu on kyllä kiireinen Intiassa samanlaisten ongelmien kanssa, mutta jos edes ideoita.

-Johannes taistelupoterosta

Haussa: huonekaveri nimeltä Heikki.

Hanneksen kanssa olemme tulleet siihen tulokseen, että meidän huusholliin sopisi joko iso palmukasvi, uusi kämppäkaveri tai puolitoista tonnia lanttulaatikkoa. Pidimme lyhyen tiistai-kokouksen aiheesta viime viikolla, jossa Hannes äänesti ostavansa vokaalin ja minä pidin vetovastuustani kiinni. Kaksin käsin. Eikä ollut hanskoja. Lanttulaatikkoa ei ollut saatavilla lähimmältä abc:ltä tarvittavia määriä, joten meille siis tulee uusi kämppäkaveri ja mieluiten nimeltään Heikki. Tai ainoastaan Heikki käy, meillä on jo kokemusta Jarmosta joka piti sinapilla voidelluista leivistä. Jarmo voiteli myös sinapilla huonekaluja ja dalmatialaisia. Jorkke taas piti pusikoista ja popliinitakeista. Välillä toi pusikoita kotiinkin, jotka Jarmo voiteli sinapilla. Eli olemme tulleet johtopäätökseen, että ainoastaan Heikki käy. Tai jos nimeesi sisältyy Heikki esim Sheikki, SneikkiHeikki, Ääsheikki. Mutta toinen nimi ei käy! Pitää olla etunimi.

Eli siis, jos olet asuntoa vailla oleva Heikki ja et pidä sinapilla voitelusta, ota yhteyttä. Meillä on olohuoneen nurkassa vapaata tilaa (ainakin siihen asti, kunnes einestehtaan tekemä lanttulaatikkoerä saapuu), jota saa käyttää korvausta vastaan. Korvaukseksi käy esimerkiksi ruskea nappi popliinitakkiin (Jorkelle pukinkonttiin, ettei Jorken kontti olisi aina niin esillä), lanttulaatikkoa tai sitten mehevä valas. Valaatkin mielellään ilman hetuloita. Vaatimuksena on myös valmistautua viikoittaiseen tiistaikokoukseen. Ensi viikolla aiheena on ”Mitä kaikkea voi tehdä kakkosnelosesta ja kuinka mitä raamattu sanoo tästä”, Hannes lupasi tuoda ruokaa ja Hovinarri seuraa. Tai Apua, jos Intiasta löytyy ja tullista päästetään läpi.

Ole rohkea ja tule asumaan kanssamme! Hannes lupasi käydä jopa torstaisin pesulla ollakseen vieraskorea. Koreista tulikin mieleen, että älkää koskaan laittako tomaattimehua koriin, vaikka siinä olisikin kansi. Ei se pysy siellä ja valittaa tekemisen puutteesta. Ihan siis vaikka korikin olisi tuttu. Kumma juttu.

-Jonttu

Peili kertoo totuuden?

Hannes lukitsi minut kellariin viime keskiviikkona. Tai ainakin luulen niin, menetin täysin ajantajun. Olemmehan vielä tässä ajassa? Vai vaihtuiko aikavyöhyke? Kesäaikaa vai talviaikaa? Minulla on vielä talvirenkaat mopossa, vaikuttaakohan se asiaan. No kuitenkin, ei ole helppoa enää pysyä ajassa kun viettänyt aikaa komerossa.

Mietiskelin siellä itse asiassa vanhoja sanontoja. Muistin nämä vanhat sanonnat.

”Ken peiliin katsoo niin kuin petaa”,

”Ei kahta ilman rumaa peilikuvaa” ja tietysti

”Hyvä peilikuva on puoliksi tehty”.

Eihän noissa sanonnoissa ole mitään järkeä, ennen kuin tajusin, että mitä jos peilit valehtelevat? Jos peilit ovat liittoutuneet toisiensa kanssa ja ne kaikki valehtelevat meille päin naamaa! Onko se reilua? Vai reissumiestä? Ennen kinkkua pitää laittaa juusto. Miettikääpä asiaa vähän päissänne, alkaa totuus kuulostaa yhä uskottavammalta! Peilien salaliitot on varmasti jatkuneet läpi aikakausien, jopa komeroaikojen yli. Sanoisin, että kaikki on alkanut jo kauan ennen kolmatta komerokautta! Peilit ovat kehittäneet taitojaan pikkuhiljaa ja nykyisin ne ovat jo niin hyviä valehtelijoita, että uskovat itsekin peilikuvan kertovan totuuden. Mutta kukaan ei muistanut oikoa noita vanhoja sanontoja joissa on se totuuden siemen. Totuuden siemen täytyy muuten olla ruis, ruis on kaiken rehdein siemenistä. Ainakin auringonkukansiemenet ei vaikuta pelaavan rehellistä peliä – ainakaan markkinoilla. ”Hyvä peilikuva on puoliksi tehty”, eli peilikuvat ovat tehtyjä!!

Miettikää, ette varmasti enää sulata peilien vilunkipeliä! Nyt kaikki yhdessä asiaa oikomaan. Tusseja saa kaupasta.

-Johannes